Title Image

Videot

Videoita Kajaanselästä ja lähiympäristön ainutkertaisesta luonnosta

Videot

Salpausselkä

Salpausselkä on Suomen merkittävin jääkauden aikainen geologinen muodostelma ja osa Lahden kaupunkikeskustaa. Salpausselällä ja Vesijärvellä on kiinteä keskinäisyhteys ja niiden solmukohtana toimii Teivaanmäki. Lahden keskusta-alueen ainutlaatuinen luonto näkyy mm. lähes As Oy Kajaanselän naapurissa sijaitsevan Häränsilmän ympäristössä.

Videon kuvaus ja editointi: Kulttuurikuva

Vesijärvi

Lahden Vesijärvi syntyi noin 10.700 vuotta sitten jääkauden seurauksena, joten se on Suomen suurista järvistä vanhin. 10.600 vuotta se sai olla rauhassa, mutta viimeisimmän reilun vuosisadan aikana olemme onnistuneet melkein pilaamaan Suomen vanhimman suuren järven.

Vesijärvi vaatii jatkuvaa huolenpitoa
Ymmärrys järven hoitotarpeista syntyi vasta 1970-luvulla, jolloin aloitettiin järven elvyttäminen. Nykyisin Vesijärven hoitotyötä koordinoi vuonna 2007 perustettu Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö. Huolenpidosta aiheutuva miljoonan euron vuosittainen kustannus on kuitenkin pieni panostus sen hyväksi, että voimme säilyttää järvemme puhtaana sekä itsemme, että jälkipolviemme iloksi.

Lisää Vesijärven hoitotyöhstä oheisessa videossa tai Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön kotisivuilla osoitteessa

puhdasvesijärvi.fi